Päivitetty 24.7.2008

Projekti lähti siitä, että haluttiin rakentaa peräkärrysauna tämän laitteen perään.
Aluksi mietittiin josko koko projekti aloitettaisiin rakentamalla sauna normaalin
peräkärryn päälle, mutta tarjoutuikin mahdollisuus ottaa vastaan puolustusvoimien
vanha sodekärry, ja näin projekti sai alkunsa. Saunaa rakennetaan Haminan
Sivatissa ja se tulee valmistuttuaan todennäköisesti liikkumaan pääasiassa Haminan
ja Lappeenrannan alueella.



12.5.2005:



Näissä kuvissa projekti on vielä alkupisteessään, kärry seisoo puun alla työmaakoppina.
Pressu on vedetty kärryn yli, koska katto vuotaa. Lisäksi sisällä haisee vahvasti homeelle
ja sisäkatto on vuotamisen takia päässyt mätänemään. Kärryssä on traktorin perään
tarkoitettu aisa joten tarvitsimme traktorin kärryn pois hinaamiseen.

Hankinnat ja kustannukset:

kärry - 0e



14.5.2005:



Kun kärry oli saatu hinattua, revittiin vielä saman illan aikana mätä sisäkatto alas. Lyhyen
suunnittelutuokion jälkeen päädyttiin jakamaan sisätila kahtia noin puolesta välistä, jolloin
saunan lisäksi jäisi hieman oleskelutilaakin. Saunan koko on kyllä varsin riittävä vaikkei
koko kärryä sille uhratakaan, sisätilaa on erittäin reilusti. Seuraavaksi revittiin katonrajaa
koristaneet kaapit alas, yksi tosin säästettiin ja kiinnitettiin uudestaan kärryn toiseen päähän
tuleviin oleskelutiloihin. Äskeisissä kuvissa on jo aloitettu väliseinän rakentaminen. Seinä
on pultattu jämäkästi kiinni sivuista ja yläreunasta paksuilla läpipulteilla. Kuvissa näkyvä kiuas
saatiin kustannuksetta yhden projektissa mukana olleen puolesta, kun omakotitalon kiuas
vaihtui sähköiseen. Kiuas ei vielä ole pysyvästi paikallaan, vaan on siinä vain sovittamisen takia.

Hankinnat ja kustannukset:

kiuas - 0e
2x2-tuuman puutavara - 0e
styroksit ja ruuvit/pultit - ~15e



15.5.2005:



Projekti halpeni jälleen hieman saatuamme ilmaiseksi vanhan saunan oven. Mitat
eivät tietenkään sopineet jo tekemäämme oviaukkoon, joten päädyimme leventämään
oviaukkoa tarvittavat noin 10 senttiä ja madaltamaan itse ovea. Kuvissa on nähtävissä
oven työstäminen vaadittavaan kokoon. Samalla jatkettiin väliseinän rakentamista
lyömällä vanerit oleskelutilan puolelle. Jälleen kerran nämäkin tarvikkeet saatiin
ilmaiseksi. Vanerien väliset raot kitattiin umpeen ja oleskelutilan puolelta seinä näyttääkin
jo melko valmiilta.

Hankinnat ja kustannukset:

saunan ovi - 0e
vanerit - 0e



16.5.2005:



Tällä kertaa päivän saldoksi jäi kohtuullisen pieni työmäärä. Saunan ovi istutettiin
paikalleen ja saunan puolelta toista ikkunaa pienennettiin käyttökelpoisempaan kokoon.
Ikkuna tummennetaan myöhemmin kalvolla jolloin näkyvyys ulkoa sisälle jää
vähäiseksi, eikä ikkuna näytä ulkoapäin niin typerältä kuin jos reunat olisivat mustia
ja keskiosa kirkas. Reunaosat eristettiin uretaanilla.

Hankinnat ja kustannukset:

uretaani - 10e
oven saranat - 10e



19.5.2005:



Ensimmäisessä kuvassa on nähtävissä toisen puolen ikkuna, kun uretaanit on leikattu
tasaiseksi. Tänään näkyvää jälkeä syntyi suhteellisen paljon. Saunan puolen
päätyseinän ranka tuli tehtyä kokonaan ja kattoon ja väliseinään laitettiin puuttuvat
styroksit. Viimeisessä kuvassa on nähtävissä myös kiukaan alusta joka pultataan
kiinni kun lattia on muuten valmis. Lattian tekeminenkin aloitettiin, mutta valitettavasti
uretaani loppui jälleen kesken joten homma jatkuu kun uretaania on ostettu lisää.
Lattian jälkeen saunan puolella ei enää muuta hommaa juuri olekaan kuin folioiden
ja muovien asennus, jonka jälkeen tarvitaan enää saunapaneelit ja lauteet. Sen jälkeen
voidaan siirtyä varustelemaan ja koristelemaan oleskelutiloja. Voisikin väittää,
että saunan valmistumisen ajankohta riippuu valtaosin juuri siitä milloin saamme
paneelit hommattua ja lauteet rakennettua.

Hankinnat ja kustannukset:

lisää uretaania - 15e
lisää 2x2-tuuman puutavaraa - 7e
lisää styroksia - 25e
ruuveja - 2e



23.5.2005:



Viikonlopun saldoksi jäi tällä kertaa melko vähäinen työmäärä. Näkyvää jälkeä syntyi
kuitenkin jonkun verran. Kovalevyt oleskelutilojen katossa saatiin yllättäen ilmaiseksi,
kun olisivat muuten menneet romulavalle työmaalla jossa olen töissä. Tarkoitus oli
alunperin tehdä oleskelutilojen kattokin paneelista, mutta kovalevy on siistin näköistä
ja sopii aivan yhtä hyvin. Saunan puolelle on kuitenkin tulossa aivan oikeat paneelit.
Kuvissa on nähtävissä myös saunan lattia, joka on kauttaaltaan täytetty uretaanilla ja
leikattu myös muotoonsa. Seuraavaksi hiotaan lattiaan kaadot ja päällystetään se
lasikuidulla.

Hankinnat ja kustannukset:

paneelin näköinen kovalevy - 0e
lisää uretaania - 20e
tuhkakuppi - 0e



24.5.2005:



Tänään viimeisteltiin oleskelutilojen katto ja aloitettiin folion asentaminen saunan
puolelle. Kuvissa on nähtävissä myös jo aiemmin rakennettu kaappi pöydän
vasemnassa reunassa. Muuta ei tällä kertaa tehtykään. Saunan rakentaminen alkaa
olla siinä vaiheessa, että seuraavaksi täytyisi saunan lattia saada valmiiksi ennenkuin
voi muuta isompaa enää tehdä.

Hankinnat ja kustannukset:

folio - 0e
kaapin ovi ja saranat - 0e



31.5.2005:



Edellisestä päivityksestä on jo tovi, mutta kohtuullisen paljon ollaankin saatu aikaan
tänä aikana. Saunan puolelta päätyseinä on rakennettu valmiiksi, ja päätyseinää
lukuunottamatta kaikki seinät on nyt vuorattu foliolla. Myös lattia on miltei valmis.
Kuvissa on nähtävissä tasattu ja teipattu lattia, sekä lattian lasikuiduttaminen. Seuraavaksi
lisätään lasikuitua tarpeen mukaan ja sen jälkeen lattia onkin mattoa vaille valmis.
Kuvissa näkyy myös oleskelutilojen seinien hiominen ja tasoittaminen. Tapetitkin on jo
hankittu, mutta niiden asentaminen on projektin viimeisiä vaiheita. Näiden lisäksi
ulko-oven avausmekanismi on vaihdettu, kärryssä mukana tullut kun oli hajalla.

Hankinnat ja kustannukset:

lasikuitumatto - 0e
hartsi ja kannu - 80e
ulko-oven avausmekanismi - 0e
teipit ja pikasiloite - 10e



12.6.2005:



Ensimmäisessä kuvassa on nähtävissä irti revitty luukku. Päätimme lopulta irroittaa
sen kokonaan. Näin saunasta tulee käyttökelpoisempi ja urakkakin helpottuu. Mitään
todellista tarkoitustahan luukulla ei oikeastaan edes ollut (paitsi rakennusvaiheessa,
jolloin tavara siirtyi kätevästi sen kautta). Luukun jättämään aukkoon rakennettiin
runko, eristettiin se styroksilla ja laitettiin folio toiselle puolelle. Ulkopuolen pelti puuttuu
vielä toistaiseksi. Ylänurkkaan jätimme pienen aukon johon teimme kaksikerroksisen
ikkunan. Saunanosasto on sisäpuolelta jo lähes valmis. Listat joihin paneelit lyödään
kiinni on muutamaa pätkää lukuunottamatta asennettu, ja lasikuidut on nostettu noin
20 sentin matkalta seinille. Tavoitteena onkin päästä tällä viikolla ottamaan "koesavut"
saunasta. Paneelit on jo hankittu kuten kuvasta näkyy. Ennen koekäyttöä jäljellä on
siis enää paneelien ja kiukaantaustalevyjen kiinnittäminen, sekä hormin rakentaminen.

Hankinnat ja kustannukset:

listat ja muu puutavara - 0e
paneelit - 160e
rullasalpa saunan oveen - 10e



13.6.2005:



Paneelien asentaminen alkoi tänään niinkuin kuvista on havaittavissa. Lisäksi
päädyttiin repimään toiseltakin puolelta vanha ikkuna pois, ja tilalle rakennetaan
siistimpi ja toimivampi ratkaisu. Tämän päivän osalta ei sitten muuta tehtykään.

Hankinnat ja kustannukset:

-



20.6.2005:



Sauna edistyy tällä hetkellä varsin mallikkaasti. Paneelit on lähestulkoon asennettu
ja ajatuksena on huomenna hoitaa homma loppuun, sekä kenties myös asentaa
kiukaantaustalevyt ja aloitella hormin virittäminen. Viime viikon koesavut jäivät siis
ottamatta, olimme hiukan liian optimistisia. Vanhojen ikkunoiden jättämät aukot on nyt
peitetty ja tiivistetty ja traktorille tarkoitettu vetosysteemi irroitettu. Normaalin
kuulakytkimen ja vetosysteemin asentaminen jäi valitettavasti kesken langan loputtua
hitsauskoneesta.

Hankinnat ja kustannukset:

ilmanvaihtoluukku - 10e
musta spraymaali - 6e
hormi - 0e
kiukaantaustalevyt - 0e
2 neliön pelti - 56e
kuulakytkin - 14e



27.6.2005:



Saunaosasto on nyt kokonaan paneloitu ja listat laitettu nurkkiin. Lisäksi molemmat
ikkunat ovat nyt valmiit ja laudat/listat lyöty ympärille. Kiukaantaustalevytkin on
kattoa lukuunottamatta laitettu paikoilleen. Jäljellä on saunan puolella oikeastaan
enää oven listat, lauteet, hormi ja lattian viimeistely. Seuraava vaihe on todennäköisesti
oleskelutilojen seinien tapetointi ja kulmalistojen asentaminen.

Hankinnat ja kustannukset:

ikkunalasi - 0e
listatavara - 29e




6.7.2006:



Pitkästä aikaa saunan rakennus jatkuu taas. Oveen on nyt tehty uudet "karmit" ja ovi
asennettu paikoilleen. Talvi oli tehnyt (yllättävän) pientä tuhoa, ainoastaan lasikuitulattia
oli korkannut ja sekin todennäköisesti syksyn sateiden takia, hormin reikä kun ei ollut
aivan tiivis kun projekti jäi tauolle. Myöskään oleskelutilojen katon kovalevyt eivät talvesta
tykänneet. Tästä syystä kattoon laitettiin paneelit oleskelutilojenkin puolelle.
Oleskelutilojen puolen seinät päätettiin maalata tapetoinnin sijaan. Näin ne kestävät
kosteutta ja muuta kulutusta huomattavasti paremmin.

Hankinnat ja kustannukset:

ulko-oven saranat - 5e
oven karmien pellit - 0e
paneelit - 18e
2,5 sentin styroksia - 7e
listatavara - 0e
remonttimaali - 28e



7.7.2006:



Tänään maalattiin lattia Betolux-maalilla ja laitettiin kattoon listat paikalleen. Lattian raot
paklattiin ennen maalaamista. Sauna alkaa olla jo hyvin lähellä katsastuskuntoa. Seuraavana
ohjelmassa on loppujen listojen asentaminen ja sitten ryhdytäänkin jo lauteiden rakentamiseen.

Hankinnat ja kustannukset:

listatavara - 0e
betolux-maali - 25e



24.7.2008:



Himppusen aikaa on mennyt taas edellisestä päivityksestä, mutta nyt saunan rakennus on taas täydessä
vauhdissa. Nyt on lauteet rakennettu, hormi paikallaan ja koesavut otettu. Tänä viikonloppuna ensimmäiset
saunomiset. Tästä eteenpäin loppu on hienosäätöä ja nysväämistä (kärryn katsastaminen tietty vielä
tekemättä). Mutta nyt tuntuu hyvältä!

Hankinnat ja kustannukset:

laudetavara - 40e
ruuveja ja muuta pikkukilkettä - 15e
hormin läpivientipönttö ja lisää putkea - 0e



Kävijöitä 15.5.2005 jälkeen:





Materiaalia tulee lisää sitä mukaa kun saunan rakentaminen edistyy.

Sähköpostia voit laittaa vaikka osoitteeseen gelupa (ät) pp.nic.fi